“En ollut tehnyt itseäni varten mitään kahteenkymmeneen vuoteen”

Mervi Hitonen, 53      Kirkkonummi
Ammatti:                    Tekstiilityönohjaaja
Harrastukset:            Käsityöt ja puutarhanhoito

”Minulla oli kauheat jäniksen hampaat. Olin 40 vuotta inhonnut hampaitani. Parikymppisenä hampaitani oiottiin, mutta ne siirtyivät takaisin. Oikomisesta ei niihin aikoihin puhuttu kunnolla, eikä asiakkaalle kerrottu tai näytetty mitään.

Olenkin tyytyväinen, että löysin Hymyklinikan. Siellä kerrotaan aina, miten hoito etenee ja mitä tehdään, ja hampaiden kaunistamiseen suhtaudutaan asiallisesti.

Olin miettinyt rahallista satsausta paljon, mutta toisaalta olin säästänyt sukanvarteen ”jotain tärkeää asiaa varten”. En ollutkaan tehnyt itseäni varten mitään kahteenkymmeneen vuoteen.

Ensin minua hävetti mennä Hymyklinikalle, koska tunsin olevani niin vanha, ja olin epävarma vielä hoidon alkuvaiheenkin aikana. Minulla ei ollut kuitenkaan mitään pelkoja hoidon suhteen ja luotin siihen, että hoito onnistuu hyvin.

Alussa olin tietoinen siitä, että suussani oli jotain vierasta, mutta myöhemmin en enää ajatellut sitä ollenkaan. Ei tarvinnut olla varuillaan koko aikaa, että ”jos sattuisikin hymyilemään”. Ainoastaan yksi seitsemästä lapsestani huomasi, että minulla oli raudat, hänkin vasta hoidon lopussa ja töissäkin vain yksi asiakas kysyi raudoistani.

Oikomishoidon jälkeen hampailleni tehtiin tehovalkaisu. Lopetetettuani tupakoinnin halusin saada sen aiheuttaneen keltaisuuden pois, koska nuorempana minulla oli valkoiset hampaat. Halusin varmistaa etukäteen, että sävystä ei tule liian valkoinen ja siitä tulikin ihan luonnollinen.

Minua harmittaa vain yksi asia: miksen mennyt Hymyklinikalle jo kauan sitten? Olen ollut tosi tyytyväinen, että tein tämän hoidon. Hampaani pysyvät nyt kauniina koko loppuelämän.”


Aikuisten oikomishoito - Mervi